tiistai 26. tammikuuta 2010

Särkylääkkeistä irti!

Olen teinistä lähtien kulkenut oma särkylääkevarasto mukanani - ihan kaikkialla. Usein särkylääkkeitä oli mukana jopa useampaa eri merkkiä ja vahvuutta. Oli nimittäin särkyjä jotka eivät menneet millään ohi vaikka kuinka olisi jotakin nappia yliannostellutkin. Siksi varastossani kotona löytyivät: Panodil 200mg, Panodil Zap, Burana 600mg, Burana 800mg, Panacodec...jne. Tämä jatkuva pillereiden mukana raahaaminen ja niiden hankkiminen kävi välillä ihan työstä. Niinpä tähän työhön kyllästyneenä päätin hankkiutua särkylääkkeistä eroon.

Eniten särkylääkkeitä käytin päänsärkyihin ja kuukautiskipuihin. Päänsärkyjä sain silloin tällöin ja usein aivan yht'äkkiä ilman mitään varotusta. Sitten aloin ymmärtää mikä osuus stressillä oli päänsärkyihin. Aloin rentouttaa kehoani venyttelemällä niin usein kuin vain mahdollista ja säryt vähenivät. Nyt jos joskus saan päänsäryn teen seuraavan ohjeen mukaan.

Päänsärkyihin

1 kuppi kuumaa kaakaota (oikeasta kaakaojauheesta valmistettu)
15 minuutin venyttely (rentoutetaan hartioita, käsivarsia ja päätä)
10 minuutin päänhieronta (laitetaan päänahan verenkierto toimimaan)

Jos mahdollista:

Rentouttavan eteerisen öljyn tuoksu saattaa laukaista jännitystä kehossa (Omat suosikit Patsuli ja Ruusupuu)
Selkähieronta öljyllä (pyydä ystävää tai partneria hieromaan selkää ja hartioita)


Kuukautiskipuihin

Inkiväärijuoma (kuumaan veteen sekoitettu tuore inkivääri, sitruuna ja hunaja)
Viinirypäleiden syönti
Liikunta (kävely ja uinti ovat omia suosikkeja)
Ajatusten keskittäminen/meditointi muihin asioihin kuin särkyyn. Ajattele jotain sinulle erittäin positiivista josta saat itsellesi voimia.

Jos mahdollista:

Lämmin kylpy (eteerisillä öljyillä kuten esim. Laventeli, Rosmariini, Kamomilla)


Yllä olevilla nikseillä olen itse päässyt irti kipulääkkeistä. En enää kanna mukanani minkäänlaisia kipulääkkeitä, sillä kivut ovat vähentyneet. En todellakaan ole sitä mieltä, että pitäisi kivusta aina yrittää selvitä ilman varsinaisia kipulääkkeitä. Esimerkiksi hammassärky ja tulehdusten aiheuttamat säryt ovat itselläni sellaisia joihin yhä edelleen käytän lääkärin määräämiä särkylääkkeitä. Mutta pillereiden syönti on aivan selvästi itseltäni vähentynyt. Joten ei ole mahdotonta elää ilman särkylääkkeitä jos välttyy todella pahoilta hermosäryiltä.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Trendipupusta luonnolliseksi

15-vuotiaana se alkoi. Vaalensin hiukseni, meikkasin useita tunteja päivässä ja kävin säännöllisesti solariumissa. Amerikkalainen Vogue oli raamattuni ja ruotsalainen Elle guruni. Vapaa-aikani vietin shoppailemalla, haaveilemalla urasta Playboy-pupuna ja palvoen omaa kroppaani. Kun minulta kysyttiin mitä halusin kaikkein eniten oli vastaukseni, että tahdoin rikastua keinolla millä hyvänsä.

10 vuotta myöhemmin en enää ollut aivan täysin sama ihminen kuin teininä. Olin luopunut muotilehtien selaamisesta, turhasta shoppailemisesta, liiasta meikkaamisesta ja monesta monesta muusta pahasta tavasta. Mutta todellinen aikuistuminen tapahtui vasta vuosi tämän jälkeen. 26-vuotiaana aloin ymmärtää, että kaikki se ulkoinen hömpötys johon olin vuosien varrella uhrannut niin paljon aikaa ja rahaa oli aivan täysin turhaa!

Siitä blondista ylisekstatusta trendipupusta joka kerran olin olikin kasvanut aikuinen nainen joka uskoi omaan viehätysvoimaansa ja luonnollisuuteen.